Zenin etsintää

Nyt meinaa tosiaan olla hiukan Zen hukassa, kamalaa! Mutta se johtuu vain ja ainoastaan fyysisistä ongelmista, joten se on takaisin valloitettavissa vain kärsivällisyydellä ja tyyneydellä. Joskus se on vaan niin helppo päästää valloilleen, se epätoivo ja angsti. Joskus on vaan väsynyt kipuun ja antaa sen vain vyöryä, jolloin se hetki hetkeltä voimaantuu enemmän ja hups, onkin pian kaikki ihan synkkää ja rahat ei riitä ja rakastaakohan toi mua ees.... Ihan typerää, kun tietää paremmin. Positiivisuus saa kuitenkin vielä enemmän voimaa ja valtaa, kun sitä ruokkii. No, pikku rypeminen on hyvä reality-check välillä, kun siihen ei jämähdä.

Söin eilen ensimmäisen itsekasvattamani tomaatin. Herran isä se oli maukas! Ja nätti.

Ja omena, joka putos suoraan jalkoihin, eli tyttäreni, halusi tuunata Joponsa illalla. Hyvä niin, koska mun näkemyksen ja kokemuksen mukaan mitä erikoisemman ja merkatumman näköinen tsygä, sen vähemmän se rosmoja kiinnostaa.

 Hienon se siitä sai kyllä, teipeillä.

Tänään mä bongasin meidän roskiskatoksesta sellaiset yöpöydät, laatikolliset, rumat, puiset.
No, niistä sain idean, että kun mun työt loppuu ihan kohta ja jään työttömäksi, ellen jo sairaseläkkeellekkin..... niin mä rupeen metskailemaan kaikkia kalusteita  ja tuunaan ne ja myyn eteenpäin! Pienellä hiomisella ja maalaamisella saa kuitenkin ihmeitä aikaan, ja persoonallisia kalusteita. Jos noista yöpöydistäkin tekis vaikka pilkullisia, Polka Dot-tyyppisesti? Ai että, rajattomat mahdollisuudet.... Make Your Markissa (mun luotto-spraymaalikauppa) on alennusmyynti maaleille perjantaihin asti. Voi vitsit kun alkoikin kiehtomaan toi, että oon päivät himassa ja tuunailen huonekaluja. Ja toi puuseppä-ukkoni saa opettaa mulle kaikkia puunkäsittely-niksejä. Ihan mahtavaa! Tai sitten yhteis-prokkiksia, että mies tekee kalusteet ja mä maalaan ja hoidan koristelut yms. Ohhh. Haaveita ja intohimoja pitää olla. Mun angstit katos samantien kun sain inspiraation tästä aatoksesta. Mikä valtava voima!
Ja kaikki on vielä kaikenlisäksi ihan mahdollista. Mun haaveissa ei ole mitään sellaista, mikä ei olis jonain päivänä mahdollista, ja se jos mikä on siistiä.
Lopuks haluun näyttää kuvan mun villiintyneestä ruusupavusta, jota mä ensin virheellisesti muuten kutsuin härkäpavuksi. Se on siis karannut yläkertaan....

Kipuaa verkkoa pitkin ja luikerteli yläkerran parvekkeelle. Ei oo ainakaan vielä valittanut, ja saavatpa osan papusadosta. :)

Nyt siis jatkan haaveilua tulevasta samalla tästä hetkestä nauttien, kivuista viis, ei ne mua nujerra.

<3