Erikoisviikot!

Tässä vierähti nyt tovi, johtuen siitä että selkä vei ensin päivystykseen, josta tapaturma-asemalle, josta lopulta viikon miettimisen jälkeen leikkauspöydälle. Mutta nyt se on tehty, siis se tila sille hermolle joka aiheutti kipua kamalasti. Seuraava on kuulemma jo jonossa siellä alemmassa nikamavälissä, mutta yks kerrallaan.

Sielläpä olikin kuulkaa aikaa miettiä elämää, sairaalan pedissä. Ja viikko tollaisessa päivystys-sairaalassa myös näyttää joskus aika traagisiakin kohtaloita. Kuten nyt näytti.

Yksi asia, joka vahvistui todella paljon siellä, oli se, että tupakoinnin lopettaminen reilu vuosi sitten oli yksi viisaimpia tekojani. Sen vaikutus toipumiseen on hämmentävän ilmeinen. Seurasin vieressä, kun toipuminen ei edennyt tarpeeksi nopeasti, lopulta pysähtyi, kunnes vei huonompaan jamaan. Ja todella, se oli aika selkeästi tupakka joka sen teki. Se rouva ei taida tuolta reissulta enää palata, ja se on todella surullista. Tupakan takia.

Myös tämä välillä mietityttänyt oma asenteeni oli syynissä siellä maatessa. Useampaan otteeseen keskustelin kipuhoitajan kanssa, ja hän ihmetteli etten ole käynyt kuin kerran kipuklinikan psykologilla. Keskusteltiin asiasta, ja kerroin hänelle, miten itse kotona selviydyn pääni kanssa, kun kipu vain jatkuu ja jatkuu. Siis sillätavalla selviydyn, että en masennu, koska enhän mä ole masentunut tänä aikana, lukuunottamatta ensimmäisen kipuvuoden täytyttyä, viikon ajan olin todella rikki, en halunnut sängystä nousta. Mutta se meni ohi.
Kipuhoitaja ymmärsi metodini ja sanoi että mulla on poikkeuksellisen vahva psyyke. Se oli samalla hämmentävää ja mukavaa kuultavaa. Tavallaan olen sen kyllä tiedostanutkin, olen itseasiassa nähnyt kroonisia kipupotilaita, jotka ns. luovuttaa. Se on surullista. Se tavallaan myös toimii muistuttajana itselle, että sitä en halua, se ei ole oikea vaihtoehto.

Toinen huomio on, että hirmu moni tällaisessa loputtomassa kipuilussa tarttuu pulloon. Joka sekin on omalla tavallaan hirveän ymmärrettävää, saa tauon kaikesta siinä hetkessä yms yms, ja siihen taukoon on helppo jäädä koukkuun. Mutta ei. Se on asia joka on itseasiassa mennyt kauimmaksi minusta. Juominen tuntuu todella väärältä ja huonolta tässä tilanteessa. Tietysti jo lääkityksenkin takia, voihan sen aina siksi aikaa lopettaa, mutta jotenkin se joka kerta kun ajattelen että tänään haluan viiniä ja olla hiprakassa ja hilpeänä, se alkaa vain ahdistaa ensimmäisen lasillisen jälkeen.
Tällä hetkellä juominen selvästi vain tekisi pahaa asenteelleni, joten jätän väliin. Paitsi saunaoluet, jos se on sitä japanilaista IKI-olutta, joka on maustettu vihreällä teellä. Nam!

No, tällä aikaa kun olin sairaalassa, sain postia Hyster-Systerille, eli korutilauksia. Nyt kun olen takaisin kotona, alkaa askartelu. Sain oman kotiapulaisen, eli siskontyttöni, joka rientää joka aamu avuksi, aivan ihanaa.
Yhdessä ollaan askarteltu ja fiilistelty Halloweeniä, niin, me ei nyt päästä niihin perinteisiin koulun Halloweeneihin, mutta siskontyttö menee meidän puolesta, mä puen ja meikkaan tytöt sinne.
Ja sain tehtyä mieltä painaneen päätöksen joulusta. Me ei nyt lähhdetä muun perheen kanssa lappiin, vaan ollaan rauhallisesti kotona. Helpotti ihan hirveästi tehdä päätös. Olisi ollut ihanaa olla koko perhe yhdessä, mutta se ei vaan nyt onnistu, aivan liian stressaavaa oli miettiä sen järjestämistä. Koti <3

Sain kissalta anteeksi poissaoloni vasta viime yönä. Se makasi mun rinnan päällä, tassu mun poskella koko yön, kunnes alkoi painaa selkää niin paljon että siirsin pois, jolloin tuli kainaloon <3 Se ei yleensä nuku vieressä. Ihanaa.